Julia Cameron kirjottaa siitä kuinka autolla ajaminen inspiroi ja synnyttää ideoita. Tämä tuli mieleen kun matkustin tänään takaisin Doguabayazitista Vaniin. Maisemat ovat todella aupeat. Cameronin 'Luovuuden tie'- ja 'Tyhjän paperin lumous' -kirjoissa annetaan ohjeita siitä kuinka uinuva luovuus herätetään. Hän uskoo, että maisemien virta virkistää alitajuntaa ja synnyttää ideoita. Minä ainakin olen saanut tosi hyviä ideoita ihaillessani Kurdistanýn vuoria liikkuvasta autosta.

Turkissa on kaksi asiaa, jotka saavat minut usein raivokohtauksen partaalle: kamikatzemainen ajotapa ja se, että ihmiset tupakoivat kaikkialla. Koska ihmiset todella haluavat minun viihtyvän täällä, olen päättänyt sanoa heille näistä asioista. Ehkä he eivät ole tulleet ajatelleeksi, että tällaiset asiat voivat haitata jotakuta.

Koska pelkäsin todella paljon menomatkalla, päätin pyytää kuskia ajamaan hitaasti paluumatkalla. Olin Turkissa puolitoista vuotta sitten auto-onnettomuudessa, joten ihmiset ymmärtävät pelkoni. Vanista on Dogubayazitiin 175 km. Menomatkalla aikaa kului 1 h 40 minuuttia - paluumatkalla kymmenen minuuttia kauemmin. En kuitenkaan enää pelännyt. Eva Dahlgren kertoo kirjassaan ('Kuinka lähestyä puuta') kuinka hänen lentopelkonsa loppui kun hän matkusti nuorena Afrikassa lentokoneilla, jotka sikäläiset lentoyhtiöt olivat ostaneet käytettyinä Aeroflotilta. Hän sanoi omaksuneensa intialaistyyppisen uskon kohtaloon. Jos kone putoaa, se putoaa. Minulla on vähän samanlainen tunne kun auto kiitää maantiellä 140 km/h vauhdilla. Arvatkaa onko autoissa turvavöitä!

Onneksi Vanista Dogubayazitiin johtava tie on suora ja leveä ja sillä on vain vähän liikennettä. Vain lähellä Dogubayazitia se on perinteinen vuoriston serpentiinitie, kun ylitetään Tendurek-vuori. Siellä tie nousee korkeimmillaan 2640 metrin korkeuteen. Siellä maisema muistuttaa kuun kraatereita. Mustien kivien joukossa ei kasva edes ruohoa.