Erkki Tuomiojalle lähettämäni kirje (blogissa 16.9.06) on herättänyt runsaasti keskustelua, mikä on hyvä asia. Tämä osoittaa, että Kaakkois-Turkin ongelmista tarvitaan laajempaakin keskustelua - muista jutuistani on tullut 0 - 3 kommenttia, Tuomiojan kirjeestä tähän mennessä yli kaksikymmentä kommenttia, joista osa on tosin minun kirjoittamiani vastauksia. Vastausten pituudesta näkee, että kirjoittajat ovat pitäneet asiaa tärkeänä, koska he ovat jaksaneet istua pitkään tietokoneen ääressä.

Laitan vastaukseni omiksi jutuikseen, koska monetkaan lukijat eivät varmaan enää katso kuukautta vanhaa kirjoitusta.

Kun kyseessä on monimutkainen, vaikea asia, johon on monia näkökulmia, ensimmäinen asia on ongelman määrittely. On hyvä, että asiasta keskustellaan suomalaisessa blogissa mutta tärkeämpää olisi keskustelu konfliktin osapuolten kesken. Turkissa tarvitaan nyt julkista keskustelua kurdikysymyksestä ja muista ongelmista, kuten militarismista. Tämä on välttämätöntä maan demokraattiselle kehitykselle.

Usein neuvotteluihin tarvitaan aluksi ulkopuolista välittäjää. Mm. edesmennyt ihmisoikeusaktivisti, asianajaja Matti Wuori totesi näin viime vuoden syyskuussa uutistoimisto DIHAlle (Dicle Haber Ajansi) antamassaan haastattelussa, joka saattoi olla hänen viimeinen haastattelunsa. Se julkaistiin Gündemissä viime vuoden syyskuussa vähän ennen Wuoren kuolemaa. Haastattelu on hieman tiivistettynä myös kirjoittamassani matkaoppaassa.

Suomalaiset voivat auttaa tämän dialogin käymisessä. Suomessa on useita taitavia diplomaatteja, joista me voimme olla ylpeitä. Suomen vuosikymmeniä kestänyt puolueettomuuspolitiikka on kasvattanut meitä etsimään tasapainoa mahdottoman tuntuisissa tilanteissa. Tunnetuin rauhanvälittäjämme on tietysti Martti Ahtisaari, mutta hänellä on useita päteviä kollegoja. Arvostan erityisesti Elizabeth Rehniä, Harri Holkeria, Matti Wuorta ja Helena Rantaa. Heidän toimintansa on esimerkki, josta tavallisetkin pulliaiset voivat ottaa mallia edustaessaan Suomea ulkomailla.

Turkkia uhkaa samanlainen etninen konflikti kuin Balkanilla oli viime vuosikymmenellä. Aikaisemmin kurdit vastustivat Turkin valtiota, mutta eivät turkkilaisia, nyt tilanne on muuttumassa. Turkkilaisten suhtautumisesta: on huolestuttavaa nähdä mitä muotoja heidän kurdeja kohtaan tuntema vihamielisyytensä saa, kun George Bush ei anna Turkille lupaa hyökätä Kandiliin.

Vaikka Turkin tilanne ei kärjistyisi yhtä pahaksi kuin Balkanilla, etnisen vastakkainasettelun jyrkentyminen on vaarallista myös turkkilaiselle osapuolelle. Mm. siksi, että turismi on Turkin tärkein tulonlähde, ja eurooppalaiset kokevat nationalistisen uhittelun vastenmielisenä missä tahansa maassa. Matkailu on hyvin haavoittuva tulonlähde.

Tuomiojan kirjeen herättämät kommentit on osoitettu minulle, mutta jos haluatte ne myös Tuomiojan tietoon, niin lähettäkää ne hänelle. Ehkä hän vastaa teillekin.

Kommentteja on paljon ja käyn niitä läpi sitä mukaa kuin ehdin. Keskustelun ongelma on se, että Ümit Menekse, Sevilay ja Lauri ovat heittäneet väitteitä todistamatta niitä mitenkään. Ümitin väitteissä on koottuna perusfraasit, joiden Turkin valtion edustajat toistelevat eri yhteyksissä kurdeista esittämättä mitään todisteita. Asiaan paneutuminen edellyttäisi tieteellistä keskustelua, jossa lähteet voi tarkastaa. Blogi ei ole oikea foorumi tällaiselle keskustelulle. Lukiessani kommentteja minulle tuli mieleen, että pystyisin vastaamaan väitteisiin kunnolla vain kirjoittamalla kirjan. Ehkä teenkin sen, jos on aikaa.

Tällä hetkellä minulla ei ole kovin paljon aikaa tähän blogiin. Se ei ole tärkein, ei toiseksi eikä kolmanneksikaan tärkein foorumi, johon kirjoitan. Turkissa viranomaiset häiriköivät kansalaisjärjestöjen toimintaa haastamalla aktivisteja jatkuvasti uuvuttaviin oikeudenkäynteihin, niin että he eivät ehdi tehdä muuta. Esimerkiksi IHD:n puheenjohtajaa Eren Keskiniä vastaan on jatkuvasti vireillä satakunta oikeusjuttua. Käydessään viime vuoden joulukuussa Suomessa Amnestyn vieraana hän sanoi, että jos hän hoitaisi itse omat oikeudenkäyntinsä hän ei ehtisi tehdä muuta kuin valmistella niitä.

Jos joidenkin turkkilaisten tavoitteena on siirtää minun kirjoittamiseni painopiste lehtijutuista ja kirjoista blogiini lähetettyjen kommenttien vastaamiseen, niin se olisi sama strategia kuin aktivistien haastaminen oikeuteen Turkissa. Tähän en suostu.

Minä on tämän blogin päätoimittaja ja nyt on aika selventää sen pelisääntöjä. Olen todennut esimerkiksi 28.9.06 blogissani (ja muistaakseni aikaisemminkin), että koska kirjoitan omalla nimelläni, suhtaudun kriittisesti nimettömien kommenttien julkaisemiseen. Ümit Menekse on nyt ylittänyt tämän rajan, kommenttisi ovat kurdeja halventavia ja toistelet jatkuvasti samoja asioita. Mikäli haluat kommenttejasi vielä blogiini, haluan varmentaa, että olet se kuka sanot olevasi. Kirjoituksistasi päätellen asut pääkaupunkiseudulla, joten voimme helposti tavata - ota mukaan henkilöllisyystodistus. Saat minuun yhteyden s-postitse, osoitteeni on:

[email protected]

Samat säännöt koskevat muitakin. Otan nimettömiä kommentteja (kuten Sevilay) jos niiden sävy on rakentava. Laurin minä tunnen. Se, joka ei hyväksy näitä sääntöjä, voi perustaa oman blogin, ja lähettää siitä linkkejä, joita kommentoin jos minulla sattuu olemaan aikaa. Kuten lehdissä, myös minun blogissani, on yleisön osasto. Se ei kuitenkaan hallitse blogia. Lehdissäkään yleisönosastokirjoitukset eivät ole pääasia. Myös lähetettäessä lehtiin yleisönosastokirjoituksia nimimerkillä oma nimi on ilmoitettava.

Olen päästänyt kaikki Ümitin tähän asti lähettämät kommentit blogiini, että suomalaiset lukijat näkisivät miten yksipuolisesti ja hatarien tietojen pohjalta turkkilaiset rakentavat näkemyksensä kurdeista. Kirjoitustesi sävy on aggressiivinen. Niitä luettuani arvostan entistä enemmän kurdeja, jotka kaikesta huolimatta haluavat neuvotella ja etsiä rauhanomaista ratkaisua ja demokratisoida Turkkia - vaikka turkkilaisten enemmistö ei näytä sitä haluavan. (Tämä onkin Turkin kehityksen ongelma - voiko vähemmistöalue olla demokraattinen, jos enemmistö ei kaipaa demokratiaa vaan hyväksyy kansallisen turvallisuusneuvoston vallan?) Tiedän, että Turkissa on valitettavan paljon ihmisiä, jotka ajattelevat samoin kuin sinä.

Blogini tärkein tavoite on kertoa matkakokemuksistani tuttaville, kun olen Turkissa, niin että kaikki voivat lukea samoja tekstejä sen sijaan että kirjoittaisin samat jutut monille ihmisille s-postitse. Ollessani Suomessa laitan blogiin linkkejä kirjoittamistani lehtijutuista ja muita uutisia ja nettiosoitteita, niin että kiinnostuneet voivat itse etsiä tietoa.

Laurille minulla on kysymys: ketkä turkkilaiset tutkijat ja kirjailijat ovat kirjoittaneet kidutuksesta ja sen vaikutuksista turkkilaiseen yhteiskuntaan? Kerro kirjojen ja tekijöiden nimiä, he saavat olla mitä tahansa muuta etnistä ryhmää paitsi ei kurdeja (niitä minulla on jo tiedossa). Ei haittaa vaikka kirjat olisivat vain turkiksi. Ostan ne seuraavalla matkallani.