216088.jpg

Aleveja asuu Turkissa paljon mm. Tuncelissa (Dersimissä) ja Sivasissa, joten laitan tähän kuvan tuncelilaisten vappumarssilta. Otin kuvan Istanbulin Kadiköyssä viime keväänä.

Alevien sortaminen Turkissa on tuomittavaa. Se ei missään tapauksessa oikeuta myös kurdien sortamista.

Alevit eivät ole etninen vaan uskonnollinen vähemmistö. He ovat eräs shialaisuuden lahko.

Alevien eroa kurdeihin voisi verrata esim. siihen, että Suomessa on useita etnisiä ryhmiä kuten suomalaiset, ruotsalaiset ja saamelaiset. Meillä on myös useita kristinuskon suuntauksia kuten luterilaiset, katoliset ja ortodoksit.

Alevit ovat etnisesti turkkilaisia ja kurdeja, luultavasti heissä on muitakin kansallisuuksia. He ovat alistettu ryhmä, mutta syrjintä ei ole etnistä. Suomessa vastaava tilanne olisi esim. se, että ortodokseja vainottaisiin riippumatta siitä, ovatko he etnisesti suomalaisia, ruotsalaisia vai saamelaisia. Näin ei onneksi ole tapahtunut, mutta aikaisemmin saamelaisilla oli Suomessa sama tilanne kuin kurdeilla nykyään Turkissa. Heillä ei ollut oikeutta äidinkieliseen opetukseen vaan heitä assimiloitiin suomalaisiksi.

On hyvä, että yksittäiset alevit opiskelevat ja parantavat tilannettaan, mutta sitä ei voi verrata taisteluun kurdien kielellisen kansanmurhan lopettamiseksi. Puhutaan kahdesta aivan eri asiasta. Toinen asia tapahtuu yksilötasolla, toinen kansan tasolla. Toki molempien ongelmien ratkaiseminen on välittämätöntä Turkin rauhanomaiselle, demokraattiselle kehitykselle.

Aleveista on lisää tietoa Sankarimatkailijan "Kaakkois-Turkissa". Siellä on myös aleviyhdistysten nettisivujen osoitteita.