Kuten televisiouutisia sunnuntaina 17.12. katsoneet ihmiset tietävät, olen palannut Suomeen. Olen saanut paljon kannustavia tekstiviestejä, kiitos niistä. Myös kampaajani oli katsonut televisiota ja ilmoitti heti viiden uutisten jälkeen, että saan häneltä ajan lähipäivinä (Turkkiin lähtöä edeltävinä päivinä vapaita aikoja ei ollut).

Kumma kyllä televisiokuvista ei näkynyt lainkaan se, että olen edelleen pahasti vilustunut. Siksi kirjoitan nyt vain lyhyesti.

Turkin poliisin mukaan en ollut pidätetty vaan ilman saattajaa lähtevä karkotettava (deportee ne yalnis gidiyor), joka on valtion vieraana (misafir) lähtöön saakka. Ensinnäkin haluan sanoa, että poliisit kohtelivat minua hyvin. Kiitos erityisesti siitä, että sain pitää kännykkää koko ajan. Vanin lentoasemalla poliisit sanoivat, että tietokoneella oleva tieto, että minulla on maahantulokielto Turkkiin, saattaa olla virheellinen, mutta minun on tultava poliisiasemalle selvittämään asia. Nuori vanilainen naispoliisi, joka oli seurassani siitä lähtien kun minut vietiin Vanin ulkomaalaispoliisiin ja joka saattoi minut Helsingin koneeseen, oli ystävällinen. Hänen kanssaan olisi ollut mukava jutella, jos olosuhteet olisivat olleet toiset.

Olen ollut Turkissa noin viisitoista kertaa, eikä minua ole koskaan kuulusteltu tai pidätetty, eikä minulla ole ollut muitakaan ongelmia viranomaisten kanssa. Siksi olen hämmästynyt siitä, että maahantulokielto on ensimmäinen tapa, jolla Turkin viranomaiset reagoivat. En saanut lukuisista pyynnöistäni huolimatta perusteluja maahantulokiellolle enkä mitään tietoja kirjallisesti. Minulle kerrottiin suullisesti 15.12.06, että sisäasianministeriö on määrännyt minulle maahantulokiellon valtion turvallisuuden perusteella. En tiedä kauanko se on voimassa.

Olin viimeisen Turkissa viettämäni yön Istanbulin Zeytinburnun poliisiasemalla sijaitsevassa ulkomaalaispoliisin säilöönottoyksikössä (vastaava paikka kuin Metsälän säilö Helsingissä). Siellä oli 80 ulkomaalaista naista, joilla oli ongelmia viisumin kanssa. He saivat odottaa Turkissa asiansa käsittelyä. En ymmärrä miksi minulle ei annettu samaa oikeutta vaan käskettiin selvittää asiaa Turkin lähetystössä.

Sunnuntai oli ensimmäinen päivä, jolloin minulla ei ollut kuumetta, ja tajusin jotenkin missä asemassa olen. 17.12.06 olisin halunnut puhua säilön johtajan kanssa ja ilmoittaa, että vastustan karkotusta ja haluan saada oikeudenkäynnin Turkissa. Minun ei annettu puhua johtajan kanssa. Poliisit ilmoittivat, että lähden heti Suomeen joko vapaaehtoisesti tai käsiraudoissa. Tämä oli ainoa kerta pidätykseni aikana, jolloin poliisit eivät olleet ystävällisiä.

Luin sunnuntaina turkkilaisista lehdistä (kuten Vatan), että Turkin ulkoministeriö on luvannut toimittaa tällä viikolla Suomen ulkoministeriölle selvityksen minulle määrätystä maahantulokiellosta.

Televisiotoimittajien lisäksi tapasin eilen Huvudstadsbladetin toimittajan. Haastatteluni, jossa on tarkempia tietoja pidätyksestä, pitäisi olla tämän päivän lehdessä.