Viime maanantaina istuin Sirkku Ingervon ja kymmenen muun ihmisen kanssa puhumassa kurdeista ja ihmisoikeuksista Cafe Caisassa. Keskustelu venyi paljon pidemmäksi kuin olimme etukäteen arvioineet, koska aihe oli niin kiinnostava.

Kiitos osanottajille! Minulle esitettiin paljon kysymyksiä, ja jotkut niistä olivat niin osuvia, että jäin itsekin pohtimaan niitä. Eräs henkilö kysyi suhtaudutaanko kurdeihin Turkissa samalla lailla rasistisesti kuin romaneihin Suomessa, esimerkiksi ei päästetä ravintoloihin. Niin, tällaista ongelmaahan Turkissa ei onneksi ole. Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Myöhemmin tajusin, että Turkissa kyse ei ole asiakkaan vaan ravintolan oikeuksista. Kurdipukuun pukeutunut henkilö pääsee toki ravintolaan ainakin Kaakkois-Turkissa. Sen sijaan ravintolan oikeuksia rajoitetaan, sillä ei saa olla kurdinkielistä nimeä. Kurdia ei saa käyttää talouselämässä, ravintola voi kyllä myydä kurdiruokaa mutta se ei saa mainostaa sitä kurdiksi esimerkiksi paikallisessa lehdessä.