Olen nyt Batmanissa, Turkin öljyntuotannon keskuksessa. Tämä on kuin toista maanosaa, kaikki on erilaista kuin Vanissa Sahkökatkoja ei ole ollut viela kertaakaan.

Batman on erilainen niin hyvässä kuin pahassa. Batmanilla oli viime vuosikymmenellä kyseenalainen kunnia olla paikkaunta, jossa katosi eniten ihmisiä suhteessa väkilukuun. Vuosituhannen vaihteessa Batman tuli kuuluisaksi erityisesti naisten itsemurhista. Pari vuoden aikana noin kaksisataa naista teki täällä itsemurhan.

Tämä kuvan otin toissapäivänä bussimatkalla Vanista Tatvaniin. Yläreunan kumma väri johtuu siitä, että kuva on otettu bussin etuikkunan läpi, jonka yläreuna oli tummennettu.

82837.jpg