Tässä kirje, jonka lähetin kesäkuussa Erkki Tuomiojalle viimeisimmän Turkin matkani jälkeen. Kirjeen sisältö on edelleen ajankohtainen, ja päätin laittaa sen blogiini, koska jotkut sen synkistä ennustuksista ovat jo toteutuneet. Sain Tuomiojalta elokuussa vastauksen, kiitos siitä.

*****

Ulkoministeri Erkki Tuomiojalle

Tunnen hyvin Turkin kurdien tilanteen ja siksi velvollisuuteni on informoida Teitä huolestuttavista merkeistä Turkin kurdikriisin syvenemisestä entistä vakavampaan suuntaan.

Olen syvästi huolestunut Euroopan Unionin ja Suomen välinpitämättömyydestä tästä tilanteesta. Pyydän, että EU:n tulevan puheenjohtajamaan ulkoministerinä toimitte aktiivisesti rauhanomaisen poliittisen ratkaisun löytämisestä kriisiin ennen kuin se laajenee tasolla, joka uhkaa paitsi Turkin, myös koko Euroopan turvallisuutta.

Turkin poliittisessa tilanteessa on tapahtunut vaarallisia muutoksia viimeksi kuluneiden kahden ja puolen kuukauden aikana. EU ei ole reagoinut niihin, vaan se näyttää uskovan, että Turkki pystyy nyt kuten aikaisemminkin tukahduttamaan kurdien kansannousun. Näin ei ole. Mikäli kurdikysymykseen ei nopeasti löydetä poliittista ratkaisua, on vaara, että Turkkiin syntyy samanlainen etninen konflikti kuin Balkanilla oli viime vuosikymmenellä. Kurdien kansallisliike on niin vahva, että Turkin valtio ei pysty tukahduttamaan sitä.

Kurdit ovat aiemmin olleet Turkissa maan EU-jäsenyyden innokkaimpia kannattajia. Olen käynyt tänä vuonna Kaakkois-Turkissa kaksi kertaa, maaliskuussa ja toukokuussa, ja ollut kummallakin matkalla noin kolme viikkoa Turkissa. Näiden kahden matkan välisenä viiden viikon aikana kurdien suhtautumisessa EU:hun on tapahtunut muutos, joka on lievästi sanottuna tyrmistyttävä. Kurdit ovat muuttuneet todella kriittisiksi Turkin EU-jäsenyyden suhteen. He ovat pettyneitä EU:n lupauksiin ja pitävät niitä tyhjänä puheena.

Kun tilanne kurdialueella on kiristynyt (erityisesti Turkin armeijan ja siviilisektorin välisen valtataistelun ja turkkilaisen nationalismin lisääntymisen seurauksena) EU ei ole välittänyt aikaisemmista demokratiapuheistaan. Kurdit kokevat, että EU on jättänyt heidät yksin eikä ole painostanut Turkkia laittamaan viime vuonna tehtyjä lakiuudistuksia voimaan myös käytännössä.

Jos EU ei nopeasti muuta suhtautumistaan kurdeihin, se menettää Turkissa yhden tärkeimmistä kannattajistaan. Kurdit ovat niin suuri ryhmä, että jos he eivät kannata Turkin EU-jäsenyyttä, sen toteutuminen on kyseenalaista. Toivon, että vielä ei ole liian myöhäistä korjata tätä asiaa. En kuullut matkani aikana kurdeilta yhtään myönteistä näkemystä EU:sta. Eurooppalaisia pidettiin yleisesti valehtelijoina, jotka haluavat Turkin EU:n jäseneksi EU-maiden oman taloudellisen edun, erityisesti aseviennin, takia.

Kurdistanin Työväenpuolue PKK julisti yksipuolisen aselevon vuonna 1999. Tämän jälkeen kurdit ovat puhuneet vuosia rauhasta ja demokratiasta ja yrittäneet ajaa oikeuksiaan Turkin lakien mukaisin keinoin. Niiden tulos on nolla. Ihmiset ovat todella pettyneitä, tämä tie tuntuu kuljetun loppuun.

Sen sijaan, että EU olisi auttanut kurdeja, se on sulkenut silmänsä kurdikysymykseltä leimaamalla PKK:n terroristijärjestöksi ja ollut paneutumatta syihin, miksi nykyiseen tilanteeseen on ajauduttu. Turkki haluaa antaa kuvan, että PKK on marginaalinen järjestö, jolla ei ole kannatusta kurdiväestön keskuudessa. EU on omaksunut saman näkemyksen joko tietoisesti tai siksi, että se ei ole perehtynyt asiaan.

Viime vaaleissa kurdipuolue Hadep sai kurdialueella yli puolet äänistä, mutta ei yhtään edustajaa parlamenttiin, koska se ei ylittänyt valtakunnallista kymmenen prosentin äänikynnystä. Kaikki DTP:n kannattajat eivät ole PKK:n kannattajia, mutta suuri osa on. Niiden kannatus kumpuaa samasta lähteestä: kurdien aseman parantamisesta, tärkein vaatimus on kurdin kielen aseman virallistaminen. PKK:n kannatus kasvoi 1990-luvun alussa, kun laillinen toiminta oli käytännössä lähes mahdotonta. Nyt näyttää siltä, että Turkkiin tulossa oleva uusi anti-terrorilaki kaventaa laillisen toiminnan mahdollisuuksia, tämä lisää PKK:n kannatusta ja sen toimintaa.

EU ei ole kurdien silmissä uskottava, jos se ei painosta Turkkia lisäämään kurdien laillisen toiminnan mahdollisuuksia, ja leimaa toisen vaihtoehdon terrorismiksi. Ymmärrätte, että kurdit ovat mahdottoman valinnan edessä. Eräs kurdimies sanoi, että häntä rangaistaan asiasta johon hän ei ole voinut itse vaikuttaa eli siitä, että hän on syntynyt kurdiksi. Se ei ollut hänen oma valintansa.

EU yrittää käsitellä kurdikysymystä ikään kuin PKK:ta ei olisi olemassa. Se hämmentää niitä kurdeja, joiden lähiomainen on kuollut PKK:n sissinä (ja heitä on paljon, koska sodassa on kuollut noin 30 000 sissiä).

Jos EU jatkaa tätä linjaa, se johtaa kurdien radikalisoitumiseen. EU ei ole halunnut neuvotella PKK:n kanssa eikä se ole painostanut Turkkia neuvottelemaan DTP:n edustajien kuten Ahmet Turkin tai Osman Baydemirin kanssa. Nyt kurdit ovat halukkaita neuvottelemaan - mutta mitä tehdään sitten kun turkkilaisten nationalistien ja Kurdistanin Vapauden Haukkojen pommit lentelevät ympäri Istanbulia ja Eurooppaa? Tämä nykyinen tilanne, jolloin olisi vielä mahdollista etsiä neuvotteluratkaisu, ei jatku loputtomiin! Jos EU ei käytä tätä mahdollisuutta, myös se itse kärsii seurauksista, ainakin kahdella tavalla:

1. Euroopassa asuu paljon sekä turkkilaisia että kurdeja. Monet heistä ovat marginaalisessa asemassa siirtolaisuuteen/pakolaisuuteen liittyvien ongelmien takia. Monet heistä ovat esimerkiksi vailla kunnollista koulutusta, minkä seurauksena he ovat puolikielisiä ja alttiita muillekin ongelmille. Sekä turkkilaisten että kurdilaisten siirtolaisten/pakolaisten joukossa on runsaasti ihmisiä, jotka ovat helposti kiihotettavissa nationalismiin, johon he voivat purkaa pettymystään omista ongelmistaan.

2. Jos Turkin poliittinen ja taloudellinen tilanne muuttuu vielä nykyistä epävakaammaksi, se heijastuu monin tavoin Eurooppaan.

Palasin Turkista Suomeen kolme viikkoa sitten, ja tämän kolmen viikon aikana on jo saatu viitteitä siitä, että kehitys on menossa juuri tähän suuntaan, Turkki on ajautunut talouskriisiin ja liira on menettänyt runsaasti arvoaan parissa viikossa, vaikka sen arvo oli pysynyt vakaana pari vuotta viime vuosikymmenen vaikeuksien jälkeen. Turkish Daily Newsin kolumnisti Mehmet Ali Birand pitää tätä markkinoiden varoituksena poliitikoille.

Kurdit ovat olleet epäyhtenäisiä eivätkä ole tämän takia kyenneet ajamaan kunnolla omia oikeuksiaan. EU:n ei pidä kuitenkaan luottaa siihen, että näin jatkuu aina tulevaisuudessakin ja kurdikysymyksen voi tämän takia jättää huomiotta. Kurdien keskinäisessä yhteistyökyvyssä on edelleen paljon toivomisen varaa, mutta tärkeimmillä puolueilla (KDP, PUK, PKK) tuntuu olevan jonkinlainen keskusteluyhteys, ja kehitys on menossa kurdien kannalta oikeaan suuntaan.

Ensimmäinen askel, joka EU:n pitäisi tehdä, on kurdikysymyksen vakavuuden ja tärkeyden tunnustaminen ja tietojen hankkiminen siitä.

Puhuin epävirallisesti Diyarbakirin kaupungin ja yhden keskeisen kansalaisjärjestön edustajien kanssa. He molemmat sanoivat, että kun EU tai EU-maiden ulkoministeriöt lähettävät edustajia tutustumaan kurdialueen tilanteeseen, näissä käynneissä toistuvat aina seuraavat piirteet:

- Diyarbakiriin lähetetään ihmisiä, jotka eivät tunne kurdikysymystä. He saapuvat kaupunkiin huonosti valmistautuneina.

- He tutustuvat tilanteeseen vain pinnallisesti, tapaavat rutiininomaisesti kuvernöörin, kaupungin ja joidenkin järjestöjen edustajia.

- Diyarbakirilaiset ovat odottaneet, että näiden käyntien perusteella olisi tehty jatkotutkimuksia ja -selvityksiä. Näin ei ole koskaan tapahtunut. Diyarbakirilaiset ovat pettyneitä näihin käynteihin, jotka ovat heidän kannaltaan olleet hyödyttömiä.

Turkin etnisesti turkkilaiset kansalaiset kannattavat Turkin EU-jäsenyyttä taloudellisten syiden takia. Kurdit kannattavat (tai ovat kannattaneet) sitä poliittisten syiden takia. Kurdit ja turkkilaiset eroavat toisistaan siten, että kurdit ovat hyvin politisoituneita. Kurdit ovat hyvin perillä Turkin EU-neuvottelujen kulusta ja vertailevat asioita. Kun kirjailija Orhan Pamuk joutui oikeuteen syytettynä

turkkilaisuuden häpäisemisestä, EU seurasi tarkasti asian etenemistä ja lähetti tarkkailijoita hänen oikeudenkäyntiinsä. Kun Vanissa alkoi tämän vuoden toukokuussa Semdinlin pommi-iskusta syytettyjen JITEMin agenttien oikeudenkäynti, kurdit odottivat, että EU painostaisi myös tässä asiassa Turkkia. Turhaan, EU on ollut tällä kertaa täysin vaiti.

Tapasin sekä maaliskuussa että toukokuussa Vanissa asianajaja Murat Timurin, joka on yksi neljästä asianajajasta, jotka koordinoivat pommi-iskun uhrien asianajajien työskentelyä. Maaliskuussa hän sanoi minulle, että heidän on pakko saada apua Euroopan Unionilta: JITEMin väärinkäytösten selvittäminen on niin iso asia, että kurdit eivät pysty siihen yksin. Päinvastoin kuin Orhan Pamukin kohdalla, EU:lta ei kuitenkaan tullut mitään apua, eikä toukokuussa alkaneessa oikeudenkäynnissä ollut EU:n tarkkailijoita.

Asianajaja Timurin johtopäätös tästä oli selkeä:

"EU ei pidä meistä kurdeista, emmekä me pidä EU:sta."

EU pysyi vaiti Semdinlin oikeudenkäynnistä myös silloin kun syyttäjä Ferhat Sarikaya erotettiin, vaikka syyttäjälaitoksen pitäisi saada toimia itsenäisesti. Kansanedustaja Esat Cananin (CHP) mielestä Sarikayan erottaminen tuhosi turkkilaisen oikeusjärjestelmän uskottavuuden. Kun jopa CHP:n kansanedustaja ajattelee näin, niin mitä DTP:tä tai PKK:ta kannattavat kurdit ajattelevat - ja mitä he ajattelevat Euroopan Unionin vaikenemisesta?!

Nyt kesäkuussa alkanut Pinar Selekin oikeudenkäynti on kurdeille myös selkeä vertailukohde, jossa he voivat arvioida sitä, miten EU toimii turkkilaisen kirjailijan ja kurdilaisen toimittajan kohdalla. Ymmärrätte, että jos EU jatkaa vaikenemistaan, silloin kun kyse kurdeista, kurdien kriittisyys EU:ta kohtaan lisääntyy.

Kävin toukokuussa Vanissa, Batmanissa ja Diyarbakirissa ja tapasin monien järjestöjen edustajia sekä tapasin runsaasti yksityishenkilöitä. Kaikilla paikkakunnilla oli samanlainen ilmapiiri: poliittinen tilanne ja kurdien vastakkainasettelu valtioon on kärjistynyt, mutta ilmapiiri on toiveikas. Vanin Naisyhdistyksen puheenjohtaja Zozan Özgökce kuvasi muutosta sanomalla, että "nyt täällä ajatellaan että muutos on mahdollinen. Ihmiset eivät olleet ennenkään tyytyväisiä, mutta he ajattelivat, että mikään ei voi muuttua." Monet olivat hämmentyneitä kun kysyin heiltä mitä Kaakkois-Turkissa tapahtuu seuraavaksi. Siihen kukaan ei osannut vastata. Kurdeilla tuntuu olevan nyt menossa miettimisaika siitä mikä toimintatapa valitaan. Monet sanoivat uskovansa, että tulevaisuudessa heidän asemansa on parempi kuin nykyään, ehkä kurdeilla on itsehallinto. Monet arvelivat, että Kaakkois-Turkissa on tulevaisuudessa samanlaista kuin Palestiinassa, tarkoittaen tällä mellakoiden yleistymistä.

Helsingissä, 12.6.2006

Kristiina Koivunen

valt.tri