Tein Suomi sight seeing'in. Kävin Turussa ja Kittilässä - kyllä Suomi on upea maa ja junassa on mukava matkustaa! Suomi on myös suuri maa - viime viikonloppuna sen tajusi: Turussa ihmiset kulkivat shortseissa ja seuraavana aamuna ihailin ensilunta bussin ikkunasta Kittilän ja Sirkan välisellä tiellä.

Turkuun lähdin taitelijatreffeille. Näin Julia Cameron kutsuu sitä, että luovaa työtä tekevä ihminen viettää aikaa itsensä kanssa antaen aikaa inspiraatioiden kehittymiseen.

Menin kirjamessuille yhtenä messuvieraana, innokkaana tutustumaan varsinkin pienkustantajien tarjontaan. Päivän aikana tajusin, että olen siellä kirjailijana enkä toisten yleisönä. Tämän roolin omaksuminen vie kyllä oman aikansa. Yksin oleminen unohtui messuilla, mutta junassa oli aikaa tehdä muistiinpanoja. Kirjamessuilta lähtiessä oli innostava tunnelma ja kirjoittamiseen liittyviä ideoita virtasi päässä kun saavuin bussilla Leville.

Siellä järjestettiin 2.-3. lokakuuta EU:n puolustusministerien kokous. Saavuin paikalle jo kokousta edeltävänä päivänä, eli lokakuun ensimmäisenä päivänä, joka oli sunnuntai, ja lähdin keskiviikkona neljäs lokakuuta. Tarkoitukseni oli viettää vuorokausi lomaa ennen ja jälkeen varsinaista kokousta, jossa tärkein päivä oli maanantai. No, olin saanut kamat hotelliin samaan aikaan kun pressikeskus avattiin ja ajattelin, että pistäydynpä siellä tutustumassa paikkoihin ja lähden sitten pitkälle kävelylle. Arvaatte varmaan mitä sitten tapahtui. Vilkaisin vähän pressimateriaalia ja tajusin, että minähän en ole valmistautunut riittävästi kokoukseen. Tutustumiseni Leviin supistuikin hotellin ja pressikeskuksen välisen kadun pätkän tarpomiseksi.

Kirjoitusideat häipyivät jonnekin aivojen takalohkoon muhimaan, vielä kotimatkallakin kirjoitin vain kokoukseen liittyviä ajatuksia. On absurdi ajatus, että hektiseen kokoukseen voisi yhdistämään loman!

Kokouspuitteet olivat juuri niin upeat kuin miltä televisiokuvissa näyttää ja joka paikassa oli tarjolla Lapin herkkuja tarjolla, kuin olisi astunut sisään matkailumainokseen. Pystyikö tästä kaikesta nauttimaan? No ei, kaikki energia kului siihen, että yritti tajuta mitä ympärillä tapahtui ja mitä h-----iä tämäkin sopimus ja termi tarkoittaa. En todellakaan munannut itseäni avaamalla suutani missään tiedotustilaisuudessa, mutta ranskalaisella toimittajalla meni termit sekaisin, kun hän esitti kysymyksensä Javier Solanalle. Tämä vastasi: "Here are people who are supposed to understand something about defence."