Hyvistä aikomuksistani huolimatta en ole viime aikoina kirjoittanut blogiini. Tietokone oli huollossa ja olen käyttänyt nettiä vain kirjastossa.

Vaikka hain läppärin toissapäivänä, blogin suhteen tilanne ei valitettavasti taida muuttua lähiaikoina. Olen nyt töissä asunnottomien sosiaalitoimistossa ja iltaisin kirjoitan "Urartun lapsia", joka ilmestyy ensi syksynä. Se kertoo Vanista. En siis ehdi kirjoittaa paljon blogiin.

Remontti on edennyt todella hitaasti. Eräs lukija kommentoi, että eihän blogiini aiemmin laittamissani kuvissa näkyvä kaaos ole sotku eikä mikään. No, miten sen nyt ottaa. Se kun ei riitä, että paperipinojen välissä mahtuu kävelemään. Pitäisi myös tietää missä on mikäkin paperi. Minulla on työhuoneessani kuusikymmentä kansiota aiheittain järjesteltyjä papereita, useimmat kurdiasioita. Käytin aikaisemmin toimistomappeja, joihin mahtuu tosi paljon papereita. Mutta pari kiloa painavien mappien käsittely on työlästä ja oikean asian etsiminen hankalaa kymmenen senttiä paksusta paperipinosta. Nykyään käytän tavallisia kansioita, onneksi Tiimarissa oli alennusmyynti. Olohuoneen paperipinot ovat jo aika matalia, mutta työhuoneen kirjahylly on aivan täynnä.

Lähiaikoina ilmestyy useita kurdeja käsitteleviä juttuja, joissa minä olen kirjoittaja tai haastateltava. Laitan tiedot niistä tähän blogiin sitä mukaa kun jutut ilmestyvät. Ja netistä löytyy tietysti valtavasti tietoa Turkista ja kurdeista, vaikka minä en joka päivä kirjoitakaan blogiini. Turkista tulee sekä huonoja että hyviä uutisia. Olisiko siellä vihdoin keskustelun aika? Toivottavasti.

Ylhäällä olevassa kuvassa on Vanin aamiainen. Kuva on otettu erään ystäväni keittiössä. Vesi nousee kielelle kuvaa katsellessa - onneksi minulla on vielä kaksi isoa purkillista Vanista ostettua hunajaa ja pakastimessa itse tekemiäni juustopiirakoita, joiden täytteenä on otlu peyniria.