Lauri Tainio, olet jättänyt kommentin blogiini. Koska vastaukseni on aika pitkä, kirjoitan sen tähän enkä kommenttiosaan.

Otit minuun ensimmäisen kerran yhteyttä 6.9.2005 lähettämällä kurdeja koskevia kysymyksiä, koska teit silloiselle työnantajallesi selvitystä kurdikysymyksestä. Vastasin kysymyksiisi niin hyvin kuin pystyin, eli halusin tehdä jo silloin yhteistyötä kanssasi. (Tallensin vastaukseni matkapäiväkirjaani ja olen käyttänyt tietoja itsekin.) Ensimmäisen kerran tapasimme marraskuun 2005 alussa Vanissa, jonne tulit viettämään seker bayramia.

Nyt kun näyttää siltä, että kurdit ja turkkilaiset ajautuvat sotaan keskenään, on toivottavaa, että kurdologit ja turkologit pystyisivät silti tekemään yhteistyötä keskenään. Tavallaanhan ulkomaalaistenkin tutkijoiden (kuten myös kurdien ja turkkilaisten suomalaisten puolisoiden) välien kiristyminen muunkin tilanteen kiristyessä on ymmärrettävää. Mutta nimenomaan siksi, koska tilanne vaikeutuu entisestään, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä ja uudenlaisia lähestymistapoja Turkkia koskevaan tutkimukseen. Se on myös turkkilaisten etu, sillä hekin ovat nykyisen militaristisen järjestelmän uhreja, joskin eri tavalla kuin kurdit.

Sanoit, että et ole kemalisti. Kuitenkin perustelut, joilla kritisoit kirjoituksiani eri yhteyksissä, ovat tyypillisiä kemalistisia väitteitä. Et tosin sentään ole viitannut Turkin lain siihen pykälään, joka kriminalisoi Kemal Atatürkin muiston häpäisemisen (millä perusteella kollegasi Özlem Eraydin Virtanen vaati väitöstilaisuudessani työni hylkäämistä). Toivottavasti pystyt tulevaisuudessa tekemään objektiivista ja syvällistä tutkimusta Turkista. Turkkilaiset tutkijat eivät näytä pystyvän analysoimaan esimerkiksi vuoden 1980 sotilasvallankaappauksen vaikutusta Turkin nykyiseen kiihkonationalistiseen ilmapiiriin. Toivottavasti ulkomaalaiset turkologit pystyvät siihen. Hehän eivät ole vaarassa joutua vankilaan, kuten Turkissa työskentelevät tutkijat. Esimerkiksi sosiologi Ismail Besikci on jälleen oikeudessa, tällä kertaa syyttäjä vaatii hänelle 4-6 vuoden vankeutta.

En kommentoi internetissä työtäni käsitteleviä väitteitä, enkä edes seuraa niitä. Tämä on kustantajani neuvo. Muuten keskustelen mielelläni kurdeista ja heistä kirjoittamistani kirjoista (seuraava ilmestyy syksyllä) vaikkapa yleisötilaisuuksissa, asia varmasti kiinnostaisi monia. Ehkä Helsingin yliopiston turkologian laitos voisi järjestää tällaisen tilaisuuden ensi syksynä?

Ystävällisin terveisin Kristiina Koivunen